Share |

Näinkö hallituksemme tekee uusia työttömiä ??

Maanantai 9.5.2016 klo 21:55 - Kimmo Toroska

Esim. Itä-Suomessa osissa kuntien haja-asutusalueita päivän lehti jaetaan toisille ilta kahdeksalta !!

Silti Posti laajentaa toimintaansa pihatöihin ja hoivapalveluihin, koska perusteluissaan kertoo paperipostin määrien vähentyneen, jolloin pitää keksiä uusia alueita toimia ???

Näin valtionyhtiö toimillaan ajaa kyseisiä töitä tekevät pienyrittäjät lopettamaan oman toimintansa, koska kuka yksinyrittäjä pystyy kilpailemaan valtioyhtiötä vastaan !

Näinkö hallituksemme tekee uusia työttömiä ??

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yksinyrittäjät, hallitus, työttömyys

Persut ei pysty vaikuttamaan yksin ja taas pystyykin ??

Perjantai 6.5.2016 klo 22:59 - Kimmo Toroska

"Ulkoministeri ja perussuomalaisten puheenjohtaja Soini: Kotihoidontukea ei lyhennetä, perheiden itsemääräämisoikeuteen ei kajota."

Kuinka se nyt näin menee, että tässä asiassa yksi hallituspuolue pystyisikin laittamaan jarrua kyseiselle asialle, koska aina, kun on ollut perussuomalaisia kannattajia vastaan oleva hallituksen päätös, josta ovat kannattajat suuttuneet, on Soini selittänyt asiaa niin, että perussuomalaiset ovat vain yksi hallituspuolue, eikä yksinään pysty asiaa kumoamaan, mutta nyt kun aktiivit eivät tästä asiasta ole ääneen vastaan huutaneet, ovat puheet jälleen toisia, eli perussuomalaiset pystyisivätkin yksin vaikuttamaan ! :)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hallitus, kusetus, uskottavuus

Hallitus ja välikysymys ja taas hallitus !

Maanantai 2.5.2016 klo 22:10 - Kimmo Toroska

Ihan vain itsekseni mietin ja naureskelen.

Eli, kun oppositio nyt tekee hallituksen toimista välikysymyksiä, niin se on hallituksen mielestä naurettavaa ja lapsellista (myös persujen) !

Mietinpä vain viime hallituskautta, kun persut hanakasti tekivät välikysymyksiä ja kertoivat niiden olevan opposition oikeus ja velvollisuus, niin kuinka onkaan asiat muuttuneet :D

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Oppositio, hallitus, välikysymys

Veroparatiisit ja ministerimme !

Torstai 28.4.2016 klo 19:17 - Kimmo Toroska

Veroparatiisien touhuihin vaikea puuttua, koska toiminta on niin outoa, kertovat suomalaiset ministerit :)

Hmmm, monikohan ministereistämme on itse osallisena veroparatiisiyhtiöissä ?

Näillä tiedoilla ainakin kaksi 100% varmaa tapausta ja huhujen mukaan vielä ainakin kolme muutakin ministeriämme on veroparatiisijutuissa mukana, joten eiköhän sitä veroparatiisien systeemi "tietoa" toiminnasta aivan riittävästi hallituksestamme löydy, että voisi kyseisen toiminnan estää ja kriminalisoida !

Mutta eihän toki kukaan omaa oksaansa sahaa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Veroparatiisit, hallitus

Posti/hallitus syö viimeisenkin leivän yksinyrittäjältä !

Torstai 21.4.2016 klo 21:15 - Kimmo Toroska

Posti aloittaa asiakkaiden nurmikoiden leikkuut, sekä lisäksi myös suunitelmissa kotihoitoon liittyvät työt !

Onko valtioyhtiö, eli siis hallitus kiinnostunut yhtään yksin/pienyrittäjistä, jotka tekevät kyseisiä töitä ansaitakseen elantonsa ?

Ei, vaan toiminnallaan ajavat jälleen lisää ihmisiä työttömiksi, vai uskooko joku, että yksinyrittäjä pystyy kilpailemaan valtakunnallisen postin kanssa muussa, kuin hinnastaan tinkien ?

Ei pysty ja hinnatkin jo nyt vedetty niin alas, että suotta jatkaa taistelua alalla !

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hallitus, Posti, kotityöt

Lisäleikkauksia puheista huolimatta !

Tiistai 5.4.2016 klo 11:00 - Kimmo Toroska

"Hallituspuolueiden johto: Lisäleikkauksia luvassa tänään kehysriihessä."

Ensin väkipakolla kiristetään yhteiskuntasopimus, jotta lisäleikkauksilta vältytään ja kun sen saivat, onkin aika tehdä lisäleikkauksia, eli tänään illalla kuulemme uuden leikkaus- ja kiristyslistan, noinko asian piti mennä hallitus ?

"Pienimuotoista" kusetuksen makua jälleen !

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Budjetti, leikkaukset, hallitus

Teatteri SSS esittää.

Lauantai 7.11.2015 klo 1:54 - Kimmo Toroska

Teatteri SSS esittänyt ensimmäisen näytöksensä !

Ja, koska Suomen kansa niin hyväuskoista, tulossa vielä ainakin kaksi näytöstä, jotta kansa uskoisi johtajiinsa, eikä epäilisi kykyä johtaa ja saada asioitaan periksi Hymiö wink

Hävettää tuollainen pelleily ja teatterimainen esitys, haloo, herätkää ja huomatkaa, puolueesta riippumatta !

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hallitus, teatteria

Maamme on ajelehtimassa !

Maanantai 26.10.2015 klo 22:25 - Kimmo Toroska

Mikä maatamme vaivaa ?

-Turvapaikanhakijoita otetaan avosylin vastaan (oli tausta mikä tahansa)
-Leipäjonot saavat rauhassa kasvaa
-Vähävaraisilta leikataan
-Oikeusministeri ei tiedä mitä tekee
-Johtajille suuret kultaiset kädenpuristukset (Outokummun erotettu johtaja 1,5 milj.)
-Työministeri hyväksyy työttömyysturvan leikkaukset
-94 milj.€:n lisäbudjetti turvapaikanhakijoille tähän loppu vuoteen
-Työttömiä lisää satoja/viikko
Lista olisi loppumaton, mutta tuossa vain muutama esimerkki.

Kuka huolehtii suomalaisista vähävaraisista ?
Ei kukaan, nyt oikeasti on pakko kysyä, miksi rikkaat ja ulkomaalaiset ovat hallituksen erityis-suojelussa suomalaisten sijaan ?
Hyväksyttekö te kaiken tämän vain siksi, kun pääministeri etunenässä muiden ministerien säestyksellä jankuttaa että, "Suomi on niin pahassa lamassa, että nyt on pakko tehdä kipeitä asioita ja kaikki osallistuu yhdessä näihin leikkauksiin ja kiristyksiin" ?
Minä en ainakaan hyväksy tuota selitystä enää, koska kiristykset eivät todellakaan kaikkia koske !

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hallitus, kiristykset, eriarvoisuus

Jotta ei velkaa jouduttaisi lisää ottamaan ;)

Keskiviikko 21.10.2015 klo 19:38 - Kimmo Toroska

Kyllä oli taas tänään 21.10-15 niskavillat pystyssä, kun katseli välikysymyskeskustelua !

Taas oli niin maireasti hallituksen mielestä jokaisen suomalaisen osallistuttava osaltaan leikkauksiin, jotta velkaa ei tarvitsisi lisää ottaa :)

Samalla kuitenkin lisäbudjetit paukkuu, ei meidän suomalaisten vuoksi, vaan ....

No, toki osa suomalaisistakin on syypäitä lisäbudjetteihin, mutta kas kas, ne syylliset ovatkin nyt ökyrikkaat, mutta eihän heille nyt kiristyksiä laiteta, päin vastoin, annetaan armon käydä ja sallitaan veroparatiiseissa piilotettuina olleiden rahojen palautus ilman sanktioita ym ym

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hallitus, budjetti

Salailuko loppui vaaleihin ??

Sunnuntai 12.7.2015 klo 21:11 - Kimmo Toroska

Muistaakseni eräs nykyinen ministeri huusi edellistä Kreikka pakettia sorvattaessa avoimmuutta ja yleisestikin kaikista asioista julkista tiedottamista.
Kuinkas nyt ??
Tärkeät asiat pidetään täysin salassa ja vedotaan kommentointi kieltoon ?
Reiluako ? 
Ei todellakaan, mutta niin vain vaalit muuttavat mielipiteet !

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hallitus, Kreikka

Kreikalle pakko antaa lisää rahaa ??????

Torstai 7.5.2015 klo 23:52 - Kimmo Toroska

Vai ei eduskunta voi enää mitään Kreikka asian suhteen, koska edellinen hallitus on asiat siihen malliin ajaneet ?
Jopa on selitykset erään ennen vaaleja asiasta täysin päinvastaista meteliä pitäneillä kansanedustajilla !
Kannattaisikohan siis luovuttaa kansanedustajuus pois sellaisille, jotka edelleen uskovat eduskunnan mahdollisuuteen ja tietävät sen, että eduskunta voi estää uusien tukipakettien antamisen Kreikalle !

Hävetkää !!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kreikka, tukipaketti, hallitus

Muutokseen muutosta !

Perjantai 1.5.2015 klo 14:59 - Kimmo Toroska

Tässä olen vaalien jälkeen rauhassa katsellut, mitä tekee puolueenjohto ja myös muu jäsenistö ja nyt näyttää puheenjohtaja Jari Leinon ilmoituksen puheenjohtajuudesta luopumisen jälkeen määrätty peli alkaneen myös sillä suunnalla.
EK-vaalit oli siis 19.4-15, mutta paljon on ehtinyt sen jälkeen jo tapahtua.
Muutos 2011 äänimäärät puolueena jäivät kauas tavoitteesta ja se on vaalienjälkeisessä elämässä tullut huomattua.
Ensinnäkin jälkihoito puolueen osalta valitettavasti heikohkoa, eli koko puolueen johto hautautui poteroihinsa ja täydelliseen hiljaisuuteen, vaikka juuri maanantaina 20.4-15 heti aamusta lähtien, olisi pitänyt laittaa tiedotetta niin puolueen sivuille, kuin myös puolueen facebook sivuille ym, että penkin alle meni, mutta nyt tästä lähdetään uuteen nousuun, eikä vaivuta synkkyyteen. Samalla olisi voinut myös antaa tunnustusta kovasta työstä, mitä aktiivit ympäri maan tekivät, esimerkiksi meillä Satakunnassa kannatus edellisiin EK-vaaleihin kasvoi 144%, mikä n 3 kuukauden työllä on loistava saavutus.
Kun tuo olisi hoidettu, olisi homma taas saatu pyörimään ja lähdetty uutta kohti samalla tarmolla, mutta kun ei ..
Oltiin siis lähes piilossa ja parin päivän kuluttua alkoi näkymään puoluehallituksen jäseniltä kirjoituksia, joissa joku pyytää päästä toisen puolueen jäseneksi, toinen taas on jo liittynyt uuteen puolueeseen ja osa muuten vain lopettavansa ainakin Muutoksessa politiikan, näinkö asioita hoidetaan, rakennetaan yhteishenkeä ja viedään politiikkaamme eteenpäin ?? Ei todellakaan.
Puolueen puheenjohtajan ilmoitus puheenjohtajuuden jättämisestä tuli myös täytenä yllätyksenä, kuten myös puoluesihteerin, mutta näillä mennään ja Tampereella 23.5-15 valitaan uusi puheenjohtaja Muutokselle, johon pestiin kannustusviestejä saatuani, myös itse olen asiaa harkittuani halukas ryhtymään, mikäli kannatusta riittävästi löytyy.
Nyt on tilanne siis se, että Muutos 2011 putosi puoluerekisteristä ja joudumme keräämään 5000 nimeä kannattajakortteihin, jotta saamme Muutoksen uudelleen puoluerekisteriin, työ tulee olemaan mittava, mutta ei mahdoton ja ainakin minulla on suunnaton tarmo päästä nostamaan puolue uudelleen kartalle ja tähtäimessä ovatkin jo kuntavaalit, joista saamme hyvää pohjaa ja kannatusta vuoden 2019 EK-vaaleihin, itse olen Muutos 2011 kunnanvaltuutettu ja tuleviin kuntavaaleihin on kunnastamme, kuten ympäri Satakuntaa Muutokseen jo usea ehdokas ilmoittautunut, eli tätä intoa saatava ympäri maan. Pidän tulevia kuntavaaleja erittäin merkittävinä tulevaisuutemme kannalta, koska nyt järkevästi ajatellen meidän on saatava koko maan laajuisesti tunnettavuutta itsellemme ja Muutos 2011 nimeä lyötyä läpi, johon auttaa kaikki tulevat kunnanvaltuutettumme, jolloin on erittäin paljon todennäköisempää, että vuoden 2019 EK-vaaleissa Muutoksesta nousee myös kansanedustaja Arkadianmäelle.
Huolestuneena olen lukenut määrättyjen henkilöiden ehdotuksia, että yhdistyisimme muiden pienpuolueiden kanssa yhdeksi puolueeksi, jolla olisi löyhä organisaatio, kuulostaa toki kivalta, mutta ei todellisuudessa tulisi toimimaan alkuunkaan, mikäli olisi yhteenliittymä, joka ajaisi kaikkia jokaisen pienpuolueen asioita, ääripäästä ääripäähän, karkoittaisi loputkin äänestäjät ja kaikki pienpuolueet häviäisivät olemasta.
Kyllä puolueella, kuin puolueella pitää jokaisella omat linjansa olla, muuten ei edes tarvittaisi koko nykyistä puoluejärjestelmää, vaan yksipuoluejärjestelmä olisi käytössä ja sekö olisi loistavaa ?? Ei todellakaan.
Vaaliliittoja taas kannatan tässä tilanteessa, koska silloin voimme paremmin keskittää äänemme, mutta vaaliliittokin vain kahden keskisesti, ei monen puolueen kesken.

Nyt tarvitaan muutenkin pienoista aktiviteettien lisäämistä ja varsinkin myös muualla, kuin pääkaupunkiseudulla ja ajettava kuntavaaleja silmälläpitäen laajempaa linjaa, kuin pelkkä maahanmuuttopolitiikka, joka toki on minulle erittäin tärkeä, mutta löytyy myös monia muitakin yhtä tärkeitä asioita, jotka soveltuvat kenties koko maassa ajettaviksi asioiksi, maahanmuutto kysymys sopii parhaiten pääkaupunkiseudulle, mutta ei läpi Suomen. Pitää olla muut asiat edellä, esimerkiksi on panostettava kyseiseen teemaan lauseella ensin Suomi ja suomalaiset, joka pitää paikkaansa joka kunnassa koosta riippumatta, kuntavaaleissa toki ajamme ensin kunta ja kuntalaiset teemaa.
Esimerkiksi nyt tulevana kesänä olen jo varannut Poriin Suomi Areenan yhteyteen kolmeksi päiväksi Muutokselle paikan ”isojen”puolueiden joukosta, eli olemme esillä eduskuntapuolueiden kanssa, ilman muita pienpuolueita ja kyseessä todellakin sellainen tapahtuma, että jo siellä saamme nimilistaa kerättyä melkoisesti ja tuotua Muutos 2011 toimintaa erittäin mahtavasti esille.
Meidän on nostettava kenttätyö etusijalle ja siihen on laitettava aikaa ja panostettava myös taloudellisesti, mikäli se vain suinkin on mahdollista. Jäsenet kautta maan kaipaavat toimissaan huomiota, rohkaisua ja yhteyden pitämistä. Meidän kaikkien tulee omalta osalta varmistaa se, että jäsenillä on hyvä tehdä työtä koko Muutoksen ja kentän hyväksi.
Meidän on järjestettävä enemmän koulutusta, keskustelutilaisuuksia ja muita jäsenille tarkoitettuja tilaisuuksia. Koulutusta tarvitaan kokoustekniikkaan, esiintymiseen, median haltuun ottamisessa, talouden- ja kirjanpidossa ym, lista on loputon. Emme voi tuudittautua siihen, että joku jossakin järjestää meille kaiken, vaan meidän täytyy itse aktivoida itsemme ja löytää ratkaisut niihin. Tästä tullaan taas siihen meidän voimavaraamme, eli jäsenistöömme, joita pitää kannustaa ja myös hankittava aktiivisesti lisää.

Nyt on korkea aika miettiä, keitä puoluehallitukseen esitetään valittaviksi ja onko heillä riittävästi aikaa osallistua hallituksen aktiiviseen toimintaan, koska usein on niin, että monella on luottamustehtäviä runsaasti, useimmalla myös päivätyö ja nämä voivat vaikuttaa siihen, että puoluehallituksen kokousaikataulut tai palaverit toiminnan kehittämiseksi eivät aina sovi muun ajankäytön rytmiin, eli puoluehallitukseen tarvitaan aktiivisia eri alojen osaajia, jotka tuovat ammattitaitonsa puoluehallituksen päätöksentekoon. Eli nyt on tärkeää saada omat rivimme suoriksi ja täytettyä puuttuvat palaset, jonka jälkeen on lähdettävä täysillä ajamaan omaa asiaamme unohtaen yhdistymiset muihin pienpuolueisiin.
Tässä hieman alustusta tulevaan, siis jos pääsen rakentamaan ”uutta” Muutos 2011 puoluetta (2011 luku olisi hyvä jättää nimestä pois) puheenjohtajan ominaisuudessa ja näillä sanoilla siis ilmoitan lähteväni tavoittelemaan Muutos 2011 puheenjohtajan paikkaa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Puoluehallitus, puheenjohtaja, kuntavaalit

Oikeudenmukainen EU ???

Perjantai 2.1.2015 klo 18:20 - Kimmo Toroska

Otetaanpa ensin oman maamme tilanne, ensin hallituksesta lähti ministeri Urpilainen, sitten ministeri Katainen, lisäksi vielä muutama nimeltämainitsematon ministeri lähti hallituksesta, mutta uusia vaaleja ei pidetty, vaikka tuossa tilanteessa oikeusvaltionimitystä itsestään käyttävän maan olisi automaattisesti sellaiset pitänyt toimittaa !
No otetaanpa seuraavaksi Ruotsi, jossa hallitus kaatui ja sehän tarkoittaa oikeusvaltiossa sitä, että uudet vaalit pidettävä, mutta kas kas, eipä Ruotsi pidäkään uusia vaaleja, vaan hajoitettu hallitus keskenään sopii uudesta kokoonpanosta !
Vielä voidaan ottaa esille Kreikka, jossa tammikuun lopulla järjestetään vaalit (ainakin vielä näillä tiedoilla), mutta jotka jo EU:ssa on lähes laittomiksi tuomittu, varsinkin, jos Syriza kyseiset vaalit voittaa. En yllättyisi yhtään, jos koko puolue eristettäisiin vaalien ulkopuolelle, jotta EU ei menettäisi otettaan Kreikasta.
Ihan jo pelkästään näiden esimerkkien pohjalta olen erittäin epäileväinen maamme ja varsinkin EU:n sisäisen demogratian olemassaoloon.
Tällaisten vääryyksien poistamiseksi on meidän tehtävä kovaa ja ahkeraa työtä !

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hallitus, vaalit

Pääministeriltä outoa puhetta !

Keskiviikko 26.11.2014 klo 8:36 - Kimmo Toroska

Pääministeri Stubb kertoi eilisessä (25.11-14) puheessaan olevansa pettynyt hallitukseen ja siihen, missä kunnossa Suomi oli Kataisen jäljiltä !
Mitä Stubb on siis itse saanut aikaiseksi ? No aivan samaa ja koska on ollut mukana tuhoamassa maatamme myös Kataisen hallituksessa, niin tuplasti vahinkoa.
Tuntuu todella oudolta Stubbin puheet, tai no, vaalit tulossa ja kokoomuksen kannatus syöksykierteessä !

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vaalit, hallitus

Sanattomaksi laittaa !

Lauantai 11.10.2014 klo 13:16 - Kimmo Toroska

Hallitus palkkaa Stubbille oikeaksi kädeksi Ruotsin entisen ministerin hoitamaan maamme talousasioita !
Ei voi oikeasti sanoa muuta, kuin, että kyllä on sekaisin koko hallituksemme, pitäisiköhän nyt kuitenkin alkaa kuunnella vaikkapa oppositiota talousasioissa ja jättää ruotsalaiset ex ministerit palkkaamatta apupojiksi !

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Talous, hallitus

"FANTASTISET" miehet ??

Sunnuntai 15.6.2014 klo 11:56 - Kimmo Toroska



Kokoomuksella tuo tunnepuoli on voimissaan, vai ?
Katainen tirautti eilen (13.6-14) porut, koska oli kaikkensa Suomen eteen antanut ja tänään (14.6-14) Stubb kyynelehti sitä, kuinka fantsua tämä pääministeriys/puolueen puheenjohtajuus on ja kehui tietävänsä nyt sen, miltä "rokki tähdestä tuntuu" ??
Kyllä nyt Suomi on "hyvissä" käsissä ja Katainen siis pätkä talouskomissaarina vetää entistä tiukemmalla meidän talouttamme uuden pääministerin apuna !
Nyt on oikeasti pyydettävä apua, jotta selviämme tästä kokoomuksen kurimuksesta.
Lisäksi on ihmeteltävä, että voiko/saako tällaista pääministerin valintaa tehdä muualla, kuin Pohjois-Koreassa ja nyt Suomessa ?? MURRRR

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kokoomus, pääministeri, pätkähallitus

Jälleen virallisessa taantumassa !!

Perjantai 16.5.2014 klo 10:25 - Kimmo Toroska

Lyhyt totuus hallituksen toilailuista !

Yle uutisoi tänään 15.5-14 , että Suomi on jälleen virallisesti taantumassa, eli siinä nähdään nämä hallituksen rakennepakettien toiminta, ainoa, mihin kiristykset ja hintojen korotukset ovat johtaneet, on entistä huonompi taloustilanne !
Toisenlaisia uutisia on tänään kuulunut esimerkiksi Japanista, jossa talous on kasvanut räjähdysmäisesti, mutta kas kas, siellä ei olekaan kurjistettu oman kansan elämää !

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hallitus, väärät teot

Kalliita ovat hallituksen säästöt

Torstai 13.3.2014 klo 9:16 - Kimmo Toroska

Tässä yksi hyvä ja räikeä esimerkki hallituksen "säästöistä", eli Pora-3 uudistuksessahan vähennettiin poliisilaitosten määrää tavoitteena saada lähes 30 miljoonan säästöt vuoteen 2016 mennessä !

Mutta kas kas, kuinkas tutkimuksen mukaan nyt kävikään, sillä samalla, kun laitosten määrää vähennettiin, nostettiinkin ylempiarvoisten poliisien palkkoja niin paljon, että nyt pitäisi vähentää 100 kenttätyössä olevaa poliisia, jotta säästöjä edes alkaisi syntymään !

Tämä siis vain yksi esimerkki hallituksen "säästöistä", vastaavaa on puolustusvoimien alasajossa, puhumattakaan tulevasta kuntauudistuksesta, jossa "säästöt" ovat vielä enemmän tuulesta temmattuja, kuin tässä poliisien säästötoimissa.

Kuntauudistuksessa tullaan puhumaan jopa sadoistamiljoonista lisä euroista, ei säästöistä, jolla koko liitos älyttömyyttä perustellaan, kukaan, siis kukaan ei ole pystynyt näyttämään toteen, että edes pitkällä aikavälillä liitoksilla saataisiin säästöjä aikaiseksi, mutta se on todistettavasti osoitettu, että kalliimmaksi liitokset tulevat.

Järjen köyhyyttäkö kyseiset "säästö"toimet ? Kyllä.

 

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/tutkija-poliisipomojen-palkankorotu...

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Poliisi, hallitus, säästöt

Suomi virallisesti kriisimaaksi !!

Maanantai 16.9.2013 klo 17:52 - Kimmo Toroska

Hatun noston arvoinen suoritus hallitukseltamme ja varsinkin Kataiselta, joka oli mukana edellisessäkin hallituksessa.
Tänään julkaistun budjetin mukaan, Suomen velkasuhde ylittää ensi vuonna 60% rajan, joka tarkoittaa sitä, että Suomesta on tullut virallisesti kriisimaa !!
Vieläkö pitää miettiä, miten hallituksemme on onnistunut tehtävässään, no ei pitäisi enää kenenkään joutua miettimään, koska epäonnistuminen on todella kouriintuntuvaa !
Kysymys kuuluukin enää, että miten kummassa hallituksemme Kataisen johdolla on pystynyt ajamaan hyvin toimeentulevan maan kriisimaaksi näin lyhyellä ajalla ?
No pelkästään taitamattomuudella ja EU himollaan !
Luultavasti kuitenkin, vaikka itse olemme virallisesti kriisimaa vuodenvaihteen jälkeen, yrittää hallitus kuitenkin vielä olla mukana Kreikan loppusyksyllä tarvitsemassa uudessa apupaketissa (emme saa suostua), mitä Suomalaisista, pääasia, että muille apua riittää (Kuten Hautala lupasi Somaliaan 5 miljoonaa lisää apua)
Ei voi muuta sanoa, kuin MURRRRR

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hallitus, Katainen, Urpilainen

Perussuomalaisena kiitän muita puolueita !

Maanantai 16.9.2013 klo 17:49 - Kimmo Toroska

Hienoa olla Perussuomalainen ja lukea/kuunnella muiden puolueiden nuorisojärjestöjen, tai jopa emopuolueen ulostuloja !

Ikäväkseni muille puolueille, me Perussuomalaiset olemme tälläkin hetkellä yhtenäisin puolue niin nuorissa, kuin emopuolueessakin, toisin, kuin esimerkiksi kokoomuksessa ja demareissa.

Kokoomuksen on pitänyt tuoda nuorisojärjestönsä kautta omaa agendaansa esille, koska näin sitä tuodaan "salaa" julkiseksi, mutta kuinka ollakaan, siitähän ei kaikki kokoomuslaisetkaan ole enää samaa mieltä, mikä siis sopii erittäin hyvin meille Perussuomalaisille :)

SDP:n nuorisojärjestö yrittää myös päästä otsikoihin, mutta todella heikolla menestyksellä ja samalla koko demareiden puoluejohto on jo sisäisesti aivan sekaisin, mikä siis sopii erittäin hyvin meille Perussuomalaisille :)

Vasemmistoliitto on jo puoluejohdossa niin hakoteillä linjastaan, jos siis sellaista Arhinmäen johdolla ollutkaan, mikä siis sopii erittäin hyvin meille Perussuomalaisille :)

Keskustassa Sipilä kantaa, mutta viimeistään EU vaalien aikaan tuleekin kannatukseen katkos, koska oikea keskusta tulee siinä vaiheessa EU:n kannattajana ja liittovaltiokannattajana esille, mikä siis sopii erittäin hyvin meille Perussuomalaisille :)

Vihreät taipuvat omaan mahdottomuuteensa rikkidirektiivin myöden, mikä siis sopii erittäin hyvin meille Perussuomalaisille :)

Tuosta pienimuotoisesta listasta yksinkertaistaen, Perussuomalaiset ovat edelleen se ainoa ME henkinen ja oikeuden mukainen puolue, joka tulee kasvattamaan entisestään kannatustaan, ilman väkipakolla tehtäviä "ulostuloja" kuten siis muut puolueet joutuvat tekemään ja mikä loppupeleissä iskee ainoastaan miinusta kannatukseen heille :)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hallitus, saamattomuus, kokoomus

Vanhemmat kirjoitukset »